EU:n päästökauppajärjestelmä (EU ETS) perustettiin vuonna 2005 edistämään kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä kustannustehokkaalla ja taloudellisella tavalla. Sillä rajoitetaan energiaintensiivisen teollisuuden, energiantuottajien ja lentoyhtiöiden kasvihuonekaasupäästöjen määrää. Päästöoikeudet rajoitetaan EU:n vahvistamalle enimmäistasolle, ja yritykset joko saavat tai ostavat yksittäisiä oikeuksia. Enimmäistaso alenee ajan mittaan siten, että päästöjen määrä vähenee asteittain.
EU ETS on tähän asti kattanut sähkön- ja lämmöntuotannon, energiaintensiivisen teollisuuden sekä kaupallisen lentotoiminnan EU:n talousalueen sisäisillä lennoilla. Vuonna 2022 tehtiin päätös laajentaa ETS koskemaan asteittain (2024-2026) merikuljetuksia. Tämä tarkoittaa, että laivayhtiöiden tulee ostaa päästöoikeuksia samalla kun ne investoivat vaihtoehtoisiin polttoaineisiin ja uusiin teknologioihin. Päästöoikeuksien myynnistä saatavat varat käytetään EU:n vihreään rahastoon. Näitä kustannuksia varustamot tulevat siirtämään asiakkailleen.
Aikataulu:
2024: laivayhtiöiden tulee ostaa päästöoikeuksia 40 %:lle aiheuttamistaan päästöistä.
2025: oikeuksia ostettava 70 %:lle aiheutetuista päästöistä.
2026 eteenpäin: 100% aiheutuneista päästöistä tulee olla päästökaupan alaisuudessa.
Laivayhtiöt ottavat käyttöön uudet ETS-lisät 1.1.2024 alkaen. Lisä päivittyy kolmen kuukauden välein.
Koska tämä on EU säädöksestä johtuva lisä, joudumme siirtämään tämän kustannuksen asiakashintoihin.
21.11. |
Meriliikenne mukaan EU:n päästökauppaan v. 2024 |
27.10. |
SAKSA UUDISTAA TIEVEROMAKSUJA |
02.03. |
SATAMALAKKO PÄÄTTYY |
15.02. |
THE FINNISH TRANSPORT WORKERS UNION ”AKT” ON STRIKE |
14.02. |
AKT:N YLITYÖKIELTO JA LAKONUHKA |
09.12. |
Muutimme! |