NCS Finland Oy / Revontulenkuja 1/ FI-02100 Espoo,Finland / +358 10 5040 100

Ajankohtaista

EU:n liikkuvuuspaketti tuo uusia sääntöjä maantiekuljetuksiin


24.08.2020

EU:n liikkuvuuspaketti tuo uusia sääntöjä maantiekuljetuksiin 

EU:n tieliikenteen liikkuvuuspaketti julkaistiin 31.7.2020. Liikkuvuuspaketti selkeyttää alan aikaisemmin epäselviä säännöksiä ja yhtenäistää niiden soveltamista eri jäsenmaissa.

Liikkuvuuspaketilla on merkittäviä vaikutuksia rahtiliikenteeseen. 

Minimipalkkalaki on ollut voimassa tähän asti vain osassa jäsenmaita, mutta jatkossa se koskee kaikkia EU maita. Uusien määräysten mukaisesti kuljettajan minimipalkka määräytyy sen maan mukaan, jossa työ tehdään. Jatkossa kuljetusyritysten on järjestettävä aikataulunsa siten, että kansainvälisessä tavaraliikenteessä toimiva kuljettaja voi palata kotimaahansa/lähtömaahan vähintään 4 viikon välein. Kuljettajien viikkolepo täytyy pitää lepoon soveltuvissa tiloissa (ei enää ajoneuvossa), jotka työnantajan tulee kustantaa. 
Ajopiirturit tullaan vaatimaan myös nykyistä pienemmissä kuljetusyksiköissä. Kuljetusliikkeiden kotimaista on annettu tarkempia määräyksiä,
joilla pyritään estämään ns. postilaatikkoyritysten syntymistä ja toimintaa.

Muutosten tarkoituksena on parantaa kuljettajien työoloja. Muutokset tulevat nostamaan toimialan nykyistä kustannustasoa EU:n alueella.
NCS Finland Oy:n tilanteeseen muutoksilla ei ole suurta merkitystä, sillä markkinasta poiketen kuljettajiemme enemmistö on edelleen saksalaisia.

Kuljettajien ajo- ja lepoaikoja sekä kotiinpaluuta koskevat muutokset astuvat voimaan 20.8.2020. Muilta osin liikkuvuuspaketti astuu voimaan helmikuussa 2022.


Takaisin uutisiin
Espoo

NCS Finland Oy

Revontulenkuja 1, 3rd floor

02100 Espoo

Finland

Turku

NCS Finland Oy

Rieskalähteentie 70

20300 Turku

Finland

Vaasa

NCS Finland Oy

Wolffintie 36

FI-65200 Vaasa

Finland

Rostock

Nordic Cargo Germany GmbH

Am Skandinavienkai 2

18147 Rostock

Germany

Rekkakuljetukset ja rahtikuljetukset Suomesta Eurooppaan / Euroopasta Suomeen  

Saksa, Hollanti, Belgia, Italia, Itävalta, Sveitsi, Ranska, Espanja, Portugali, Luxemburg, Liechtenstein, Englanti, Ruotsi, Tanska, Norja,
Kreikka, Turkki, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Kroatia, Bulgaria, Bosnia-Hertsegovina, Romania, Serbia, Slovakia, Slovenia, Tšekki, Unkari 

 

Privacy Policy ›